Joko tiedät missä

pelaat / toimit ensi kaudella?

Näytä vanhat kyselyt »

Satunnainen otos

03st

Pelatut ottelut

2.3.2013
SBS Tamppi - N23 - 4 » 2.3.2013
N2 - SC Top2 - 5 »

N2: Joulutauolle hyvillä mielin

13.12.2011

Puolet naisten kakkosdivisioonan sarjasta on pelattu. Kooveen naisten kakkosjoukkue kiilasi viime sunnuntain turnauksen jälkeen mukaan kärkikahinoihin. Kolmannelta sijalta onkin hyvä hymyillä ja lähteä ensi vuoden puolella vaanimaan puuttuvia päänahkoja.


Päivän ensimmäisessä koitoksessa tamperelaiset saivat vastaansa jyväskylästä matkanneen sarjakärjen. Odotettavissa oli tiukka ja vauhdikas ottelu, jossa ei saanut unohtua haaveilemaan hetkeksikään. Viiden minuutin pelin jälkeen O2 siirtyikin johtoasemaan. Takaiskusta sisuuntuneena taistelu sen kuin kiihtyi eikä piiruakaan annettu periksi. Toisessa erässä Susanna Sahla toi kooveelaiset tasoihin ja vei muutamaa hetkeä myöhemmin johtoon. Molempien maalien syöttäjänä hääri Pilvi Korhonen. Kun vielä Minna Simonen osui kertaalleen ennen toisen erän loppua, näytti tilanne erinomaiselta.


- Eka erä oli meiltä aika tahmee esitys. Toinen erä taas oli hyvää vääntöä. Järkeäkin käytettiin ja hyviä paikkoja luotiin riittävästi. Näytettiin, että pystytään kun halutaan. Olis vaan tarvinnut haluta 45 minuuttia, kommentoi Sahla.


Kolmannessa erässä O2 näytti kuitenkin, miksi se on sarjan kärkipaikalla. Puolustuspään kaksi totaalinukahdusta eikä kotijoukkueen maalia erinomaisesti vartioinut Maretta Lehtinen voinut mitään. Kaksi maalia ottelun loppuhetkillä toivat joukkueen tasoihin ja pisteet menivät jakoon. Tunnelmat ottelun jälkeen olivat latteat. Kaikki avaimet täysiin pisteisiin olisi ollut.

Hävitty tasapeli nollattiin nopeasti kukin tavallaan. Junioriosasto käväisi Tenniskeskuksella, kun taas senioriosasto jäi penkkiurheilemaan Kaukajärvelle ja tarkkailemaan seuraavaa vastustajaa, hämeenlinnalaista PIskua.


Toiseen peliin Kooveen naiset lähtivät taistelutahtoa uhkuen. Taktiikkapalaverissa painotettiin puolustuspäätä ja karvausta, joka näkyikin kentällä. Erinomaisesti pelatun oman pään ansiosta vastustaja jäi tällä kertaa maaleitta, vaikka PIskullakin oli paikkansa. Kooveen maaleista vastasi jälleen kerran Pia Mäenpää kahdella osumalla. Voiton eteen saatiin tehdä töitä urakalla, mutta lopputulos palkitsi.


- Jälkimmäinenkin peli tuntui taas paikka paikoin hieman tahmealta, mutta hienosti taisteltiin pisteet kotiin. Onneks suurin osa joukkueesta pystyi keskittymän olennaiseen, eikä antanut sangen luokattoman tuomaroinnin haitata. Juniorit kirmas hienosti ja senioreiden kokemus rauhoitti peliä kolmannen lopussa. Kiitokset pistepotista koko joukkueelle. Kyllä tällä joulumielen sai hyvin vireille, toteaa molemmissa otteluissa urakoinut Sahla.


Pilvi Korhonen


09.04.2013 Junioreiden edustusjoukkueiden try-out-harjoitukset käyntiin
04.03.2013 N2: Kuvia Hämeenlinnan turnauksesta
09.02.2013 N2: Kuvia Pirkkalan turnauksesta 9.2.2013
13.05.2012 N2: Kausiyhteenveto
29.02.2012 N2: Jyväskylästä kaksi pistettä ja kausi pakettiin
21.02.2012 N2: Viimeiseen sarjaturnaukseen hyvistä asemista
25.01.2012 N2: Pisteitä ropissut alkuvuonna
13.12.2011 N2: Joulutauolle hyvillä mielin
27.11.2011 N2: Mäenpää tykitti 10 maalia toipilaana
09.11.2011 N2: Kausi on alkanut vaihtelevasti

Siirry arkistoon »