joukkuekuva_17-18.jpg

SPT-salibandy

Kooveen sähköpyörätuolisalibandyjoukkue perustettiin syksyllä 2005. Ensimmäiset pelivuodet ovat sisältäneet hikisiä treenejä, perustaitojen opettelua ja pelaamisen iloa, joukkue osallistui kaudella 2014-2015 ensimmäistä kertaa SSBL:n Finlandia-sarjaan. Erilaisia näytöspelejä on kuitenkin pelattu ja turnauksissa käyty.

Joukkue pelaa kaudella 2017-2018 Finlandia-sarjaa.

LAJIFAKTAT

Sähköpyörätuolisalibandy
eli SPT-salibandy

-Sai alkunsa Hollannissa 70-luvun alussa. Hollanti ja Saksa ovat olleet lajin edelläkävijöitä ja uranuurtajia. 

-Suomessa toiminta alkoi 1993, kansainvälisissä turnauksissa vuodesta 1995. SM-sarja käynnistyi 1997. 

-Suomessa noin 100 harrastajaa.

-Tarkoitettu niille, jotka jokapäiväisissä toiminnoissaan käyttävät sähköpyörätuolia.

-Ainoa vaikeavammaisille soveltuva joukkueurheilumuoto.

-Pelaajat käyttävät joko tavallista, mutta hieman lyhennettyä ja kevennettyä mailaa tai kiinteää pyörätuoliin kiinnitettyä mailaa (t-stick). Kenttä on hieman pienempi ja maalit ovat tavallista leveämpiä ja matalampia.

-Kooveen SPT-joukkue on lajin ainoa Tampereella toimiva joukkue.

 

Säännöt pähkinänkuoressa
-Kenttä 28 m x 16 m. 
-Maalin leveys 250 cm ja korkeus 20 cm. 
-Joukkueella saa olla kentällä 4+1 pelaajaa, joista maalivahdin lisäksi vähintään yhdellä on oltava käytössä t-stick. 
-Vaihtoja saa tehdä rajoituksetta. 
-Peliaika 2 x 15 minuuttia.


Uutiset

SPT-salibandyn kauden päätösturnaus 27.-28.4. (09.05.2019)
Heavyweights - Koovee 5-4 (2-3, 3-1) Kevät ja kauden päätösturnaus, jota matkustettiin pelaamaan Vaasaan. Ensimmäisessä pelissä vastassa Oulusta Heavyweights. Kauden..

SPT-salibandyn kauden kolmas turnaus Oulussa 9.-10.3. (14.03.2019)
Koovee - Heavyweights 6-3 (4-0, 2-3) Alkukevään auringon lämmittäessä suuntasimme Ouluun kauden kolmanteen turnaukseen. Päivän ensimmäinen peli isäntäjoukkue Heavyweightsiä..

SPT-salibandyn kauden toinen turnaus Tampereella 26.1.2019 (27.01.2019)
Koovee - BK-48 2-8 (1-3, 1-5) Tammikuisessa pakkassäässä päästään isännöimään Finlandia-sarjan toista turnausta. Päivän ensimmäisessä pelissä vastaan Vaasasta..