Share |

SPT-salibandyn kauden 2018-2019 avausturnaus Liedossa 10.11.-11.11.

Share |
02.12.2018

BK-48 Blue - Koovee 6-4 (2-4, 4-0)

Uutta kautta lähdettiin avaamaan Turkuun. Joukkue on kokenut jälleen hieman muutoksia ja yhteisiä reenejä on alla vain muutama. Vastaan tuli seuraa vaihtanut Vaasan joukkue, joka on kausi kaudelta kehittynyt huimasti ja jo viime kaudella haastoi kärkikastia tosissaan. Ottelusta ennakoitiin tasaista tiukkaa peliä, jossa vastaiskut ovat se tärkein ase.

Kuten ennakoitiinkin niin ensimmäinen erä oli varsin tasaista peliä molemmissa päissä. Vaasa piti hieman enemmän palloa, mutta Koovee iski maalit hyvistä vastaiskuista. Erätauolle Kooveen johtaessa 2-4.

Toisen erän ensimmäinen viisiminuuttinen oli Kooveen osalta synkkä, kun Vaasa tuli rinnalle ja ohi. Sen jälkeen Koovee sai puolustaa tarkasti ja yrittää vastaiskuista kaventaa. Tällä kertaa pallot pomppi hitusen ohi tai veskari pysäytti hyvällä torjunnalla kaikki Kooveen laukaukset. Erän lopussa Vaasa viimeisteli vielä yhden maalin, joka jäi ottelun viimeiseksi maaliksi.

Pisteillä Markku 3+0, Maaret 1+0 ja Jenni 0+1. 

Koovee - HOS Juniors 0-5 (0-1, 0-4)

Päivän toinen peli pelattiin viime kauden kultamitalistia vastaan, joten vastus koveni muutaman pykälän. 

Lähes koko pelin teema oli se, että HOS pyöritti ja Koovee puolusti. Ensimmäisessä erässä puolustus piti varsin hyvin, vaikka HOS yhden maalin pääsikin tekemään ihan maalin edestä. 

Toiseen erään pyrittiin hakemaan parempia askelkuvioita, mutta nyt konkretisoitui se tosiasia ettei joukkueena olla päästy paljoa yhdessä reenaamaan. Kentällä oli pelaajia, jotka tekivät yksilöinä kovaa duunia, mutta joukkueena ei oikein tiedetty mitä kaveri siinä vieressä tekee. Tämän HOS hyödynsi todella hyvin tehden neljä maalia meidän omista virheistä. Maalissa Jenna torjui sen, mitä torjuttavissa oli.

Heavyweights - Koovee 9-15 (3-8, 6-7)

Päivän ensimmäiseen peliin lähdettiin hyvällä asenteella ja haettiin askelmerkkejä pukukopin kautta pitkän kaavan mukaan puhuen ja piirtäen kuvioita. Vastaan Oulusta Heavyweights, joka viime kaudella pokkasi hopeaa ihan meidän nenän edestä. Eilisestä otettiin opiksi ja tänään lähdettiinkin hakemaan niitä onnistumisia ja sitä kautta voittoa.

Ensimmäinen erä oli aika pitkälle Kooveen hallintaa. Eilen tökki niin syötöt kuin maalin teko ja tänään sitä lähdettiin parantamaan. Molemmissa onnistuttiin hyvin ja kun se homma lähtee toimimaan, niin siinä kohtaa se kuuluisa ketsuppipullo aukeaa, ja maaleja tulikin sitten kertaheitolla useita. Erän loppuun oululaiset pääsivät pyörittämään ylivoimaa, Maren karvatessa palloa sääntöjen vastaisesti. Tällä kertaa ylivoima puri ja erätauolle 3-8-lukemissa.

Toinen erä oli huomattavasti tasaisempi ja Heavyweights pääsi paremmin maalipaikoille. Suunnilleen vuorotahtia iskettiin molempiin päihin maaleja, joten erä oli varsin katsojaystävällinen ja viihdyttävä. 

Pistellä Markku 9+2, Maaret 5+6, Joona K. 1+0, Henna-Liisa 0+1 ja Mika 0+1. 

Koovee - TPS 12-5 (7-1, 5-4)

Päivän viimeinen peli pelattiin isäntäjoukkue TPS:ää vastaan. Turkulaiset olivat kokeneet kovan myllerryksen joukkueessaan ja kauteen lähti vain yksi joukkue. Näin ollen kentällä nähtiin kaksi muuttunutta joukkuetta, joista Koovee lähti jatkamaan hyvin menneen aamupelin taktiikalla.

Ensimmäinen erä oli Kooveen myllytystä ja maalihanat avattiin vain 17 sekuntia aloitusvihellyksestä. Joukkue toteutti aamulla luotua pelisuunnitelmaa varsin mallikkaasti luoden paikkoja jokaisesta hyökkäyksestä. 

Toinen erä oli tasaisempi turkulaisten löytäessä hieman keinoja hillitä Kooveen myllytystä ja lopulta pelistä tuli aamun peliä mukaillen varsin viihdyttävä ja omalla tavallaan jännittävä maali-iloittelu, vaikka Kooveella läpi pelin säilyikin turvallinen johtoasema. 

Pisteillä Maaret 7+4, Markku 4+2, Henna-Liisa 1+1 ja Joona K. 0+1. 

Kauden avausturnaus on pelattu ja kotiin Tampereelle lähti hyvän sunnuntain ansiosta 4 sarjapistettä. Suurempaankin pistesaaliiseen olisi ollut mahdollisuus, mutta lauantai pelit meni kuitenkin vielä askelmerkkien hakemiseen. Nyt pyritään reenaamaan mahdollisimman paljon joukkueena, jotta ollaan tammikuussa valmiita taistelemaan täydestä pistepotista kotiturnauksessa Tampereella.
09.05.2019SPT-salibandyn kauden päätösturnaus 27.-28.4.
14.03.2019SPT-salibandyn kauden kolmas turnaus Oulussa 9.-10.3.
27.01.2019SPT-salibandyn kauden toinen turnaus Tampereella 26.1.2019
02.12.2018SPT-salibandyn kauden 2018-2019 avausturnaus Liedossa 10.11.-11.11.
02.05.2018SPT-salibandyn kauden 2017-2018 päätösturnaus Oulussa
22.01.2018SPT-salibandyn toinen turnaus Vaasassa 20.-21.1.
26.11.2017SPT-salibandyn kauden 2017-2018 avausturnaus Helsingissä
09.05.2017SPT-salibandyn kauden 2016-2017 päätösturnaus Oulussa 6.-7.5.
21.03.2017SPT-salibandyn kolmas turnaus Vaasassa 18.-19.3.
22.01.2017SPT-salibandyn kauden toinen turnaus Liedosa 21.1-22.1.2017

Siirry arkistoon »