Share |

Pojat BSM: Suoraan SM-sarjaan!

Share |
29.08.2017

Kooveen B-pojat raivasivat tiensä kauden 2017-18 SM-sarjaan suoraan karsinnan ensimmäisestä vaiheesta. Lappeenrannassa pelatussa karsintaturnauksessa Koovee raivasi tieltään ensin lauantaina SB Vantaan (7-3) ja M-Teamin (5-3) ja sunnuntain karsintafinaalissa isäntäjoukkue NST/Voiman lukemin 11-6.

B- ja C-pojissa SM-karsintajärjestelmä on melkoisen raaka. Kahden viikonlopun aikana elokuussa ratkaistaan koko kauden sarjataso. B-pojissa 12 parasta etenee SM-sarjaan ja 12 seuraavaa 1.divisioonaan. Loput 26 joukkuetta jäävät pelaamaan alueellisia sarjoja. Karsinnan ensimmäisessä vaiheessa joukkueet oli jaettu kolmen joukkueen lohkoihin ja ensimmäisen päivän jälkeen kahden lohkon voittajat pelasivat finaalissa suorasta SM-sarjapaikasta.

Kooveen B-poikien lauantaipäivä sujui pelillisesti ajatellen melko nihkeästi. Joukkue otti kaksi voittoa ja samalla I-lohkon voiton varsin rutiininomaisilla esityksillä. Ensin kaatui SB Vantaa lukemin 7-3 (0-2)(2-0)(5-1) ja iltapelissä M-Team numeroin 5-3 (2-1)(2-0)(1-2). Erityisesti otteluiden alut olivat Kooveelle kummassakin ottelussa vaikeita. Vahvan pallonhallinnan ja kärsivällisyyden ansiosta kumpikin peli kääntyi lopulta selvästi Kooveelle.

Sunnuntain karsintafinaalissa panoksena oli siis suora paikka SM-sarjaan. Vastustajan taso nousi selvästi lauantaista, kun vastaan asettui J-lohkon näytöstyyliin voittanut NST/Voima. Lappeenrantalaiset olivat esittäneet äänekkään kotiyleisönsä edessä varsin vahvoja otteita molemmissa aiemmissa otteluissaan.

Kooveen peli oli ottelun alusta lähtien selvästi lauantaita paremmalla tasolla. Tamperelaiset hallitsivat ensimmäistä erää selvästi, mutta NST hyödynsi paikkansa tehokkaammin ja tauolle mentiin isäntäjoukkueen johtaessa lukemin 2-3. Toisen erän alkupuolella Koovee sai kylmää vettä niskaansa, kun NST/Voima iski reilun minuutin välein kaksi maalia ja karkasi jo kolmen maalin johtoon (2-5). Kooveen B-junnut osoittivat kuitenkin vahvaa henkistä kanttia ja onnistuivat kääntämään ottelun suunnan. Tomas Laitinen ja Tuukka Hytönen iskivät toiseen erään tärkeät kavennusmaalit ja nostivat tamperelaiset taas maalin päähän.

Ottelun päätöserä olikin sitten totaalinen Kooveen näytös. Joukkue otti ottelussa kuskin paikan heti erän alkuun, kun Tomas Laitinen, Juho Elomaa ja Joona Valkama iskivät reiluun minuuttiin ja Koovee oli hetkessä noussut 7-5-johtoon. Joukkueen hurmos kesti loppuun asti ja näin Koovee pääsi juhlimaan ansaittua 11-6-voittoa ja suoraa SM-sarjapaikkaa!

Kooveen valmennus Pantzar, Jolkkonen ja Lehtisalo antoi finaalin jälkeen kiitosta joukkueelle: ”Lauantain jälkeen olo oli aika epävarma, mutta sunnuntaina joukkue näytti miten vahva se on henkisesti. Paransimme finaaliin erityisesti pallollista pelaamista. Ilahduttavaa oli koko viikonlopussa myös se, että ratkaisijoita löytyi selvästi leveämmältä kuin harjoituspeleissä ja johtavat pelaajat ottivat roolia sekä kentällä, että sen ulkopuolella.”

B-poikien SM-sarja alkaa reilun kolmen viikon kuluttua. Sarjaan selviytyivät Kooveen lisäksi Classic, FoSu, Happee, Josba, Nokian KrP, NST/Voima, Oilers, OLS, SCU, SPV ja TPS. Runkosarjassa pelataan 22 kierrosta, jonka jälkeen 6 parasta etenee suoraan playoffeihin ja sijoilla 7. ja 8. olleet pelaavat kahdesta playoff- paikasta divarin kärkijoukkueita vastaan.

Teksti: Ilja Pantzar

20.11.2017Kooveen naiset voittoon Porvoosta
13.11.2017Kooveen naisilla maalirikas tuplapeliviikonloppu
09.11.2017Heikko alku kostautui, pisteet Raumalle
08.11.2017Illan mielenkiintoisessa pelissä Rauman "koiralauma" haastaa miehet
30.10.2017Paikallispeli jännittävien vaiheiden jälkeen Kooveelle
29.10.2017Kooveen naisten 13-0 maalijuhlat AutoCenterillä
29.10.2017Sunnuntaina miesten kauden ensimmäinen paikallispeli
27.10.2017Molemmat liigajoukkueet tulevana viikonloppuna AutoCenter Areenalla
24.10.2017SB-Pro oli Kooveen naisille tyly vieras
16.10.2017Kooveen naiset jatkoon Suomen Cupissa

Siirry arkistoon »