Share |

Kooveen naisille voitto naisten liigan avauskierroksella

Share |
18.09.2017

Kooveen naiset matkasivat menneenä lauantaina naisten salibandyliigan avauskierroksella Sipooseen, ÅIF:n vieraaksi. Matkalla tunnelma bussissa oli odottavan innostunut, sillä tätä päivää joukkue oli odottanut koko kesän. Sarjanousija ÅIF tarjosi Sipoossa Kooveelle yllättävän hyvän vastuksen. Joukkue ei myöskään parkkeerannut bussia maalille, vaan pelasi ihan viihdyttävää salibandya. Tästä huolimatta Koovee ei missään vaiheessa ollut ottelussa tiukoilla – rutiini ja viimeistelyn varmuus riittivät vaivattomaan voittoon.

 

Ensimmäiseen erään lähdettiin erittäin latautuneina ja havaittavissa oli jonkin verran jännitystä kentän tapahtumissa. Kuskin paikalle pyrittiin ottelun alusta alkaen ja siinä melko hyvin onnistuttiinkin. ÅIF:n ottaessa rangaistuksen, Oona Kaupin takuuvarma pyssy lauloi Emma Rantasen syötöstä ja Koovee siirtyi ajassa 4:38 0-1 johtoon. ÅIF tasoitti pelin ajassa 14:47, Kooveen puolustuksen hiukan nukahtaessa, mutta Oona täräytti vieraat jälleen maalin johtoon, kun pelikello näytti aikaa 17:30. Syötön maaliin tarjoili Tuulia Aho. ”Vietiin näennäisesti peliä, mutta pyörittiin laidoilla ja ei oltu ihan niin teräviä kuin olisi pitänyt olla. Pallollisena pitää olla huolellisempi ja puolustuksessa terävämpiä aina kun ÅIF sinnepäin pääsee.” Emma Rantanen summasi ensimmäisen erän tapahtumia.

36868105960_1672c96d25_k.jpg

 

Toinen erä olikin parempaa tekemistä ja se palkittiin kolmella maalilla. Oona teki hattutempun ajassa 23:16 siskonsa Veeran syötöstä ja lukemat 1-3. Erän toinen maali tuli ajassa 32:04, kun Elisa Männistö riisti maalin edustalla pallon ja viuhuva kääntölaukaus upposi ÅIF:n maaliin. Ajassa 37:54 Veera Kauppi naulasi Oonan nappisyötöstä lukemiksi jo 1-5 ja sai samalla täyteen 200 tehtyä pistettä naisten salibandyliigan runkosarjassa. Oona pääsi erän lopulla koittamaan vielä rangaistuslaukaustakin, mutta tällä kertaa se ei onnistunut ja erätauolle siirryttiin 1-5 lukemissa. Oona tuumaili erän jälkeisessä pikahaastattelussa: ”Peli paranee, mutta vielä pitää pystyä parantamaan ja keskialuetta pitää kunnioittaa.”

37123717691_7ee37bb33b_k.jpg

 

Kolmas erä alkoi ylivoimalla, mutta tällä kertaa se ei tuottanut toivottua tulosta eli ylivoimamaalia. Sen sijaan Senni Hietasen jouduttua jäähylle, saivat Bellat kokea takaiskun, kun ÅIF:n Bianca Boman kiitti ja kuittasi mahdollisuudesta ja kotijoukkue kavensi ylivoimalla lukemiksi 2-5. Tästä innostuneena kotijoukkue onnistui heti reilun minuutin päästä uudelleen ja yhtäkkiä lukemat olivat paljon tasaisemmat: 3-5. Koovee kuitenki ryhdistäytyi jälleen ja niinpä ajassa 53:31 Oona kaunisteli maalisarakettaan Henriikka Keinäsen syötöstä – lukemat 3-6. ÅIF yritti sinnikkäästi loppuun saakka ja pelasi ottelun kaksi viimeistä minuuttia ilman maalivahtiakin, mutta tällä kertaa tamperelaisten rutiini riitti säilyttämään johtoaseman ja lopputulos kirjattiin lukemin 3-6.

36868097450_5475b8d2b3_k.jpg

 

Valmentaja Kim Takala summasi ottelua pelin jälkeen: ”Joukkueen liigapelureiden rutiinitaso ratkaisi tällä kertaa. Siinä oltiin selkeästi vielä edellä vastustajaa.” Kim jakoi joukkueelle myös mitalit, joista kultainen meni ansaitusti Oona Kaupille, hopea hyvin molempiin suuntiin pelanneelle Henriikka Keinäselle ja pronssia puolustaja Roosa Salmelalle.

 

Seuraavaksi kotiavaus ja Koovee-päivä:

Koovee – TPS LA 23.9. 14.00

AutoCenter Areena, Korpikodinkatu 3, Linnainmaa

TERVETULOA!

TILASTOT ÅIF - Koovee

N1ILOn ÅIF - Koovee -pelin haastattelussa Kim Takala ja Oona Kauppi

Maalikooste

Kimmo Pitkäsen ottelukuvat

__________________________________________________

Teksti: Koovee naiset edustus mediatiimi

Radio N1ILO ja kuvat: Kimmo Pitkänen

Maalikooste: ÅIF

16.10.2017Kooveen naiset jatkoon Suomen Cupissa
13.10.2017Miehet Esport Oilersin kimppuun lauantaina
03.10.2017Syysloman leiritoimintaa AutoCenterAreenalla
02.10.2017Tampereen salibandyemännyys toistaiseksi Classicille
28.09.2017Koovee Salibandy hakee rakennustiimiä!
28.09.2017Raportti Akatemian B-tyttöjen karsinnasta SM-sarjaan - Akatemian sarjat käyntiin
27.09.2017Koovee-päivää vietettiin lauantaina
25.09.2017Kooveen naisten kotiavausviikonlopusta täysi pistepotti
23.09.2017Draamaa miesten kotiavauksessa: Jatkoajalla tappio
23.09.2017Miehillä edessä kiireinen viikonloppu

Siirry arkistoon »