Share |

Runkosarja päättyy, isot panokset pelissä

Share |
10.03.2018

Kooveen miesten runkosarjan pelit päättyvät tänään klo 17.00 käynnistyvään otteluun Happeeta vastaan. Koovee tarvitsee ottelusta ainakin yhden pisteen varmistaakseen pelien jatkumisen playout-karsinnoissa, Happeella taas on vielä tähtäimessä pudotuspelien kotietu. Ottelu on myös yhteisvastuutapahtuma, jonka Koovee järjestää yhdessä Linnainmaan seurakunnan kanssa. Tarjolla on monenlaista tapahtumaa jo ennen ottelua, muun muuassa pomppulinna, taitorata ja kuplafutista alkaen klo 15.00.

Salibandyliigan runkosarja päättyy tänään isoilla panoksilla, kun Kooveen yllä leijuu uhka jopa suorasta putoamisesta. Otteluun lähdettäessä sitä on turha pohtia, vaan joukkueen fokus on mahdollisimman hyvän pelin pelaamisessa. Otteet ovat ailahdelleet paljon viimeisillä kierroksilla, kun välillä on pystytty erittäin hyvään peliin etenkin puolustuspäässä. Haasteita on ollut etenkin maalinteossa ja maalintekopaikkojen laadussa. Näin maalimäärätkin ovat jääneet vähäisiksi.

ykkonen_juhlii.jpg

Happee on pelannut viime aikoina nousujohteisesti, tosin takana on yksi erittäin huono peli kotona SalBaa vastaan ja joukkueen haasteena onkin ollut kurittomuus ja ailahtelevaisuus. Happee on parhaimmillaan erittäin vaikea vastustaja, mutta huonoina hetkinään melko haavoittuva.

Kooveen kahdessa edellisessä pelissä maalinteossa ovat onnistuneet vain Riku Reunamäki ja Samuli Segerman. Tänään onnistumisia toivottavasti nähdään laajemmalta rintamalta hyökkäyspäässä ja koko joukkueena kypsää puolustuspeliä. Happee on parhaimmillaan silloin, kun joukkue pääsee tekemään runsaasti maaleja ja ottelu ratkeaa hyökkäyspään onnistumisilla, joten Kooveen on nuo aseet otettava pois. Yhtenä avaimena on myös onnistunut maalivahtipeli ja Arvid Vonk on osoittanut pystyvänsä isoihin torjuntoihin. Myös Eero Peiposella on hyviä näyttöjä kaudelta, joten näiltä osin lähtökohdat ovat hyvät.

Happeen rosterissa kannattaa seurata erityisesti Jami Mannista, jonka suoritustaso ei erityisemmin heittele ottelusta toiseen. Hyökkäyksestä Happeella löytyy paljon potentiaalisia onnistujia, mukaan lukien Peter Kotilainen, jonka kausi on ollut melko vaisu ja loukkaantumisten sävyttämä sekä Lassi Kotovaara, joka vielä viime kaudella viiletti Kooveen riveissä.

Ottelu käynnistyy klo 17.00 mutta paikalle kannattaa tulla jo hyvissä ajoin, sillä kakkoskentällä on erityisesti pienempien katsojien riemuksi rakennettu monenlaista oheisohjelmaa. Kannattaa myös varata mukaan kolikoita ja pienempää rahaa, sillä tapahtumassa käynnistellään myös kirkon yhteisvastuukeräystä.

Kannustus joukkueelle on erittäin tärkeää juuri tässä pelissä. Se kuuluisa kuudes kenttäpelaaja tarvitaan joukkueen tueksi kentälle, jotta pisteet tänään irtoaisivat. Tervetuloa!

Kuva: Esa Takalo

03.12.2018Muutoksia edustusjoukkueiden valmennuksessa
23.11.2018Tampereen salibandyemännyys siirtyi Kooveelle
17.11.2018Bellojen kotiluolan taika pitää edelleen
05.11.2018Maaleja urakalla Nenäpäivässä, SPV selkeään voittoon miehistä
04.11.2018Sunnuntain Nenäpäivässä vastassa kivikova SPV
01.11.2018Piste Tampereelle, kaksi Kuopioon miesten liigaottelussa
31.10.2018Keskiviikkona kuopiolaiset miesten vieraana
16.10.2018Pienten marginaalien peli Happeeta vastaan
15.10.2018Happee vieraana illalla, mukana lajilegenda ja vanhoja tuttuja
13.10.2018Kooveen naiset makeaan kotivoittoon Tepsistä

Siirry arkistoon »