Veera Kauppi on maailman paras salibandynainen

19.03.2018

Kooveeta edustava Veera Kauppi on valittu ensimmäisenä suomalaisena maailman parhaaksi pelaajaksi naisten salibandyssa. Vuodesta 2007 jaettu palkinto on mennyt yhtä kertaa lukuun ottamatta aina ruotsalaiselle pelaajalle. Maailman parhaat nais- ja miespelaajat valitaan vuosittain Innebandymagazinetin äänestyksessä, johon osallistuvat kansainvälisen salibandymedian edustajat ja Ruotsin maajoukkuevalmentajat.

IMG_7305.jpg– Veera Kauppi palasi viime vuonna kentille oltuaan poissa yhdeksän kuukautta
loukkaantumisen vuoksi. Parempana kuin koskaan. Lahjakkuuden, kovan työn ja intohimon yhdistelmä on kehittänyt hänestä uuden ison tähden niin Naisten salibandyliigaan kuin Suomen maajoukkueeseenkin. Mutta hänen suurin vahvuutensa on olla parhaimmillaan kovissa paikoissa. Sen hän osoitti viimeisimmässä MM-finaalissa, jossa hän oli kentän valovoimaisimpana tähtenä lähellä tuoda kullan Suomelle, palkinnon perusteluissa sanotaan.

Veera Kaupin mieltä lämmittää kovasti valinta todella kovien pelureiden joukkoon.

– Vähän vaikea vielä tajutakin sitä. Pienestä pitäen minulla on ollut unelmana olla maailman paras futiksessa. Nyt kun en ole pelannut futista vähään aikaan ja tavoitteet ovat olleet täällä säbän puolella, niin kyllä se on todella iso juttu.

Innebandymagazinetin tapaan Kauppi nostaa esiin MM-finaalin tärkeyden vaikean alkuvuoden jälkeen. Kauppi iski MM-finaalissa ottelun hahmona tehopisteet 3+1.

– Aika konkreettinen asia on MM-finaali, jossa pystyin erottautumaan niinkin tärkeässä hetkessä.

Tampereen Kooveeta koko peliuransa edustanut Veera Kauppi haluaa muistaa myös niitä ihmisiä, jotka ovat auttaneet häntä matkalla maailman parhaaksi.

– Haluan kiittää perhettäni ja erityisesti siskoani Oonaa, joka on auttanut minua menestymään kentällä. Sekä tietysti kaikkia valmentajia ja pelaajia, joiden kanssa olen pelannut. Nyt keskitymme parhaillaan pudotuspeleihin. Meillä on mielestäni kasassa Kooveen historian paras joukkue, jolle kaikki on mahdollista.

IMG_7354.jpg

Maailman parhaaksi miespelaajaksi valittiin ruotsalainen Alexander Galante Carlström.


VEERA KAUPPI

- syntynyt 1997
- hyökkääjä
- nykyinen seura ja kasvattajaseura Koovee
- kaksi MM-hopeaa sekä aikuisten että alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa
- tällä kaudella Naisten salibandyliigan toiseksi tehokkain pelaaja (30+28)
- 95 liigan runkosarjaottelussa 138+118 tehopistettä

MAAILMAN PARHAAT NAISPELAAJAT KAUTTA VUOSIEN
2007: Karolina Widar, Ruotsi
2008: Simone Berner, Sveitsi
2009: Karolina Widar, Ruotsi
2010: Hermine Dahlerus, Ruotsi
2011–2013: Emelie Lindström, Ruotsi
2014–2016: Anna Wijk, Ruotsi
2017: Veera Kauppi, Suomi


Katso myös videohaastattelu.

_______________________________________________________________

Teksti ja kuvat: Kimmo Pitkänen
Videohaastattelu: Jaakko Aho

06.10.2019Värikäs taistelu päättyi Kooveen miesten voittoon
04.10.2019Naisilla ja miehillä tiivis viikonvaihde AutoCenter Areenalla
27.09.2019Kaksi pistettä Vantaalle, yksi Tampereelle
27.09.2019Miehet kohtaavat illalla SB Vantaan
23.09.2019Miehet kotivoittoon Pirkkalasta vaikean alun jälkeen
22.09.2019Miesten kotiavaus tänään paikallispelin merkeissä
17.09.2019Koovee - päivää vietetään AutoCenter Areenalla 22.9.2019
29.08.2019C2-pojat SM-sarjaan puhtaalla pelillä
28.08.2019Salibandyjaoston vuosikokous pidetty 21.8.2019
09.08.2019Kooveen miehillä kaikki valmiina uuteen kauteen

Siirry arkistoon »