Share |

Miehet varmistivat paikan Salibandyliigassa kaudelle 2018-19

Share |
26.03.2018

Kooveen miesten kausi jatkui ns. playout-ottelusarjassa Hämeenlinnan Steelersiä vastaan. Sarja oli tiukka ja jokainen peli säilyi jännittävänä loppuun asti. Steelersin mentyä kotivoitolla sarjassa 2-1 –johtoon oli Koovee "selkä seinää vasten" ratkaisevissa otteluissa lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina Koovee otti voiton vähämaalisessa ottelussa AutoCenter Areenalla lukemin 3-1 ja käänsi ottelusarjan itselleen Hämeenlinnassa sunnuntaina 11-5 –voitolla. Näin joukkue pääsee haastavan kauden jälkeen lyhyelle tauolle ja kääntää katseet kohti Salibandyliigan kautta 2018-19.

Viikonlopun ensimmäinen ottelu kotiareenalla oli lähtökohdiltaan haastava. Kolmannessa ottelussa Steelers oli etenkin ensimmäisessä erässä erittäin hyvä ja Koovee altavastaajana. Koovee lähti otteluun tarkalla pelillä ja pystyi pitämään Steelersin pois huippupaikoilta. Kooveen maalinteon aloitti Perttu Koljonen, jonka laukaus melko kaukaa yllätti Steelers-vahti Järvisen erän alkuvaiheessa. Toinen maali syntyi erän loppupuolella nopeasta käännöstä. Riku Reunamäki syötti ja Samuli Salomaa viimeisteli 2-0.

Ottelun loput maalit syntyivät toisessa erässä. Ensin Roni Tuomelan veto kaukaa kimpoili onnekkaasti kahden Steelers-pelaajan kautta maaliin. 3-0-tilanteessa mentiin pitkään, kunnes Timo Johansson teki läheltä 3-1 –kavennuksen. Kolmannessa erässä Steelers nosti karvaustaan ja sai aikaan painostusta Koovee-maalille, mutta Arvid Vonk piti maalinsa puhtaana. Koovee-puolustus auttoi Vonkia peittämällä uhrautuvasti laukauksia ja siivoamalla irtopalloja maalin edestä.

Playout_4_peli_loppu_ET.jpg

Lauantain kotivoiton jälkeen oltiin sarjassa 2-2 –tilanteessa ja ratkaisu siirtyi sunnuntain peliin Hämeenlinnaan. Ensimmäistä erää hallitsi numerojen valossa Steelers, joka tuli etenkin erän alkuun vahvasti. Steelers otti 2-0 –johdon erän puolenvälin jälkeen Aleksi Kulmalan maalilla. Erän lopulla Koovee sai kuitenkin kaivatun kavennuksen, kun Koljonen löysi Lauri Alkin takakulmalta.

Toinen erä käänsi ottelun Kooveelle, kun joukkue teki viisi maalia Steelersin yhtä vastaan. Ensin Jasse Kuusisto tasoitti maalin edestä ja erän puolessavälissä Koovee takoi reiluun kolmeen minuuttiin kolme maalia, Koljonen kaksi ja Topi Koskinen yhden. Steelers-kavennuksen jälkeen Kuusisto osui vielä kerran ja ratkaisevaan kolmanteen erään lähdettiin Kooveen 6-3 –johdossa.

Erän ensimmäisen reilun viiden minuutin aikana ensin Nico Jonaeson nosti Steelersin toiveita kavennuksella, mutta Perttu Koljosen ja Jaakko Niemisen maalit vajaan puolen minuutin sisään venyttivät vierasjohdon jo neljään maaliin. Tämän jälkeen Steelers-leiri sai lohtua Markus Siprosen maalilla lukemiin 5-8. Perttu Koljosen illan neljäs maali erän puolenvälin jälkeen vaikutti jo lopulliselta ratkaisulta. Tämän jälkeen Steelers vaihtoi maalivahtia ja aina tilaisuuden tullen haki kavennusta kuudella miehellä viittä vastaan.

Takaa-ajo kuitenkin kuihtui kahteen jäähyyn ja Kooveen hyvään puolustuspeliin. Lopussa numeroita tyhjään maaliin pääsivät kaunistelemaan Riku Reunamäki ja Samuli Salomaa. Näin Koovee pääsi kesälomille 11-5 –voitolla ja Steelers jatkaa omaa kauttaan Divarin kakkoseksi sijoittunutta vastaan.

Ottelusarjan ratkaisu löytyi Kooveen laajemmasta ratkaisijajoukosta. Toki Perttu Koljonen ja koko ykkösketju pisteiden valossa tahtipuikkoa heilutti, mutta kolmosketju Segerman-Jokela-Kuusisto oli koko sarjassa hyvä ja teki myös tärkeitä maaleja. Kooveen kakkosketju Tuomas Ahon johdolla piti Steelersin terävimmän ketjun Jonaeson-Kulmala-Lastikka kurissa ja pystyi myös maalintekoon. Arvid Vonk maalissa oli koko sarjan varmaotteinen ja piti joukkuetta välillä pystyssä paineen alla.

Koko kausi joukkueen osalta oli haastava ja kovin tasaisia otteita ei joukkueelta nähty runkosarjassa. Tähän playout-vaiheeseen joukkue kuitenkin nosti tasoaan ja erityisesti kahdessa viimeisessä ottelussa osoitti ansaitsevansa liigapaikan myös tulevalla kaudella. Joukkue lähtee tässä vaiheessa viettämään lyhyttä taukoa ja vetämään henkeä palatakseen taas harjoittelemaan kohti kautta 2018-19.

Kiitokset tässä vaiheessa kautta myös kaikille joukkueen taustoilla mukanaolleille, otteluissa käyneille katsojille ja yhteistyökumppaneille, tukenne on ollut arvokasta etenkin näin haastavan kauden aikana ja toivomme näkevämme teidät taas ensi kaudella AutoCenter Areenalla!

Katso myös:

4. ottelun tilastot

5. ottelun tilastot

Esa Takalon kuvat (4. ottelu)

Maalikooste (4. ottelu)

Kuva: Esa Takalo

08.06.2018Nyt mukaan Salibandykerhoihin!
16.10.2018Pienten marginaalien peli Happeeta vastaan
15.10.2018Happee vieraana illalla, mukana lajilegenda ja vanhoja tuttuja
13.10.2018Kooveen naiset makeaan kotivoittoon Tepsistä
08.10.2018SB-Pro oli naisille tyly emäntä
03.10.2018Miehille piste, katkeraa kalkkia viime sekunnilla
03.10.2018Esport Oilers vieraana illan ottelussa
29.09.2018Kooveen naiset tarjosivat perjantai-illan huumaa AutoCenterillä
28.09.2018A-poikien SM-sarja käynnistyy - Koovee tavoittelee pudotuspelipaikkaa
24.09.2018Kolmannen erän kiri ei riittänyt, pisteet Indiansille

Siirry arkistoon »