Share |

Pojat B SM: yllätyksien kautta SM-sarjaan

Share |
30.09.2018

Kooveen B-poikien joukkue kaudelle 2018-2019 osallistui menestyksekkäästi SM-karsintoihin ja lunasti paikan kivikovaan SM-sarjaan.

Kooveen B-poikien joukkue uudistui alkavalle kaudelle lähes täysin verrattuna edellisen kauden B-poikien SM-kultaa voittaneeseen joukkueeseen. Kun viime kauden B oli hyvin vahvasti 00-ikäluokkapainotteinen, uudesta joukkueesta tuli hyvin vahvasti 02-painotteinen. Kultaryhmästä uuteen B:hen saadut pojat voidaan laskea yhden käden sormilla, pari nollaykköstä ja nollakakkosta hyppäsivät mukaan Kooveen ulkopuolelta, ja loput pojista uurastivat viime kaudella Kooveen C1 SM-sarjajoukkueessa. Vielä kun valmennuskin meni uusiksi, niin viime kauden meriitiit uuteen kauteen lähdettäessä voitiin unohtaa oikeastaan kokonaan.

Harjoitusottelut kesätreenijakson jälkeen eivät luvanneet myöskään liikoja, joten Lappeenrantaan ensimmäiseen SM-karsintaturnaukseen suunnattiin jalat maassa, uteliain mielin, mutta kuitenkin valmiina taistelemaan jokaisessa ottelussa. Ensimmäisessä pelissä vastaan asettui OLS, jonka ennalta arvioitiin taistelevan Classicin kanssa lohkon ykkössijasta. Etenkin OLS:in ykköskentän aavisteltiin olevan erityisen vaarallinen. OLS osoittautuikin todella hurjavauhtiseksi ryhmäksi, joka vei väkisin peliä Kooveen kenttäpäätyyn.  Kova vauhti kostautui kuitenkin myös virheinä pallon kanssa ja Koovee pääsi rankaisemaan näistä hyvällä prosentilla. Kooveen päästyä pienelle karkumatkalle peliä leimasi OLS:in painostus ja Kooveen erinomainen maalivahti-, puolustus- ja peittopeli. Näillä eväillä jatkettiin loppuun asti ja Koovee nappasi pelistä yllättäen täydet pisteet.

Päivän toisessa pelissä kohdattiin PoNoVo (Pontuksen Nouseva Voima) Lappeenrannasta ja tällä kertaa vastustajasta ei tiedetty etukäteen oikeastaan mitään. Pelin edetessä huomattiin, että vastassa oli jälleen erittäin taitava ja vauhdikas joukkue. Koovee jatkoi kuitenkin edellisessä pelissä hyväksi havaitulla kaavalla, puolusti tiiviisti omaa maaliaan ja pelin alussa myös rakensi hyökkäyksiä maltilla. Kooveen päästyä kolmen maalin etumatkalle PoNoVo otti aikalisän ja paransi huomattavasti pallollista peliään. Peli alkoi kääntyä PoNoVon hallinnaksi ja Koovee jotenkin lamaantui odottelemaan kohtaloaan. Onnettaren ja jälleen kerran loistavan maalivahtipelin ansiosta PoNoVo pystyttiin kuitenkin pitämään maalin verran takana ja näin tästäkin pelistä pisteet Kooveelle.

Yli odotusten sujuneen ensimmäisen päivän jälkeen hotellille nukkumaan ja latautumaan seuraavan päivän peliin FoSua vastaan. Sunnuntain ainoasta pelistä muodostuikin Kooveen osalta viikonlopun maalirikkain koitos, jossa pelin alun useiden vähän onnekkaidenkin maalien kautta Koovee pääsi kuskin paikalle ja sen jälkeen rakentelemaan maali kerrallaan mukavan pesäeron vastustajaan.

Kolmen voiton myötä oltiinkin sitten aika lailla yllättäen tilanteessa, jossa Kooveen nimi keikkui lohkon kärjessä ja sekä pelaajien että taustajoukkojen mielissä alkoi kummitella ajatus, että tässähän voisi olla ihan realistiset mahdollisuudet hoitaa joukkue SM-sarjaan. Yksi voitto seuraavista maksimissaan kolmesta pelistä riittäisi.

Karsintojen toinen viikonloppu pelattiin kotihallissa Tampereen Linnainmaalla ja ennakkoasetelmista saatiin oikein mukavat tärinät ensimmäiseen peliin M-Teamiä vastaan. Voitolla tästä pelistä SM-sarjapaikka olisi varma ja päivän toisessa pelissä olisi vastassa huippukova Classic. M-Team tiedettiin hyväksi vastahyökkäysjoukkueeksi ja valitettavasti Kooveen erittäin jännittynyt ja varovainen peli antoi tiimille loistavan tilaisuuden pelata vahvuuksillaan. Onnettaren ja maalivahdin avuksi saatiin kuitenkin vielä myös maalipuut ja peli onnistuttiin kuin onnistuttiinkin hoitamaan kotiin - ja samalla hankkimaan lippu SM-sarjaan!

Päivän toinen peli olikin sitten Kooveen osalta enää pelkkä muodollisuus. Mutta kun vastassa oli nimimiehiä vilisevä paikkallisvastustaja Classic, eikä paineita ollut enää varsinaisesti mistään, Koovee esiintyikin pelissä yllättävän vahvasti. Puolustus toimi mukavasti ja pallonkin kanssa osattiin pelata. Tosin virheitäkin tuli ja niistä Classic maalaili tehokkaasti. Kuitenkin tasapeli varsinaisella peliajalla ja rankkareista niukka voitto Kooveen moken haamupelastuksen myötä.

Ja näin viiden SM-karsintapelin jälkeen Kooveella viisi voittoa ja vieläkin lohkon kärkisija. Ei todellakaan ihan sitä, mihin oltiin varauduttu, mutta kelpasi toki näinkin :). SM-sarjassa hymy varmaan hyytyy moneen kertaan, mutta onneksi suurelle osalle joukkuetta myös häviäminen on erittäin tuttua puuhaa :|.

08.06.2018Nyt mukaan Salibandykerhoihin!
16.10.2018Pienten marginaalien peli Happeeta vastaan
15.10.2018Happee vieraana illalla, mukana lajilegenda ja vanhoja tuttuja
13.10.2018Kooveen naiset makeaan kotivoittoon Tepsistä
08.10.2018SB-Pro oli naisille tyly emäntä
03.10.2018Miehille piste, katkeraa kalkkia viime sekunnilla
03.10.2018Esport Oilers vieraana illan ottelussa
29.09.2018Kooveen naiset tarjosivat perjantai-illan huumaa AutoCenterillä
28.09.2018A-poikien SM-sarja käynnistyy - Koovee tavoittelee pudotuspelipaikkaa
24.09.2018Kolmannen erän kiri ei riittänyt, pisteet Indiansille

Siirry arkistoon »