Share |

Muutoksia edustusjoukkueiden valmennuksessa

Share |
03.12.2018

Sekä Kooveen miesten että naisten edustusjoukkueiden valmennustiimeissä tapahtuu muutoksia joulukuun alussa. Miesten tiimissä Jouni Kulmala liittyy loppukaudeksi mukaan vahvistamaan edustusjoukkueen valmennusta. Naisten valmennustiimissä mukana ollut Juha Kurki jää pois kakkosvalmentajan tehtävästä omasta pyynnöstään.

Miesten joukkueen viettäessä MM-taukoa ja harjoitellessa loppukautta varten on joukkueen valmennusta vahvistettu Jouni Kulmalalla, jolla on pitkä kokemus valmentamisesta sekä juniorijoukkueissa että Salibandyliigassa. Jouni ei ole kuluvalla kaudella ollut mukana minkään joukkueen valmennuksessa, mutta tulee olemaan osa Kooveen miesten valmennustiimiä loppukauden ajan. Jouni liittyy mukaan joukkueen harjoitteluun välittömästi.

Miesten päävalmentaja Ilja Pantzar: "Yritimme saada Jounin mukaan valmennustiimiin jo kesällä, mutta silloin ei vielä tärpännyt muiden kiireiden takia. Lajivalmennuspuolella olemme tavallaan joutuneet menemään yhden vajaalla eli Jounin mukaantulo on todella hyvä asia. Jouni tuo tiimiimme yhden osaavan ja kokeneen silmäparin lisää ottelutilanteisiin ja ison avun myös lajitreenien läpiviemiseen.”

Miesten valmennustiimissä toimivat tämän jälkeen päävalmentaja Ilja Pantzarin lisäksi valmentajat Iivo Pantzar ja Jouni Kulmala, fysiikkavalmentaja Jenni Puputti sekä maalivahtivalmentaja Olli Tuomarla.

Juha Kurki on toiminut alkukauden ajan osana naisten edustusjoukkueen valmennustiimiä. Juha on omasta pyynnöstään ja yhteisymmärryksessä seuran kanssa vapautettu tänään tehtävästään naisten edustusjoukkueen kakkosvalmentajana. Juha jatkaa sovitusti muissa valmennustehtävissään Kooveessa mukaan lukien maalivahtivalmennus naisten edustusjoukkueessa.

Kooveen vt toiminnanjohtaja Jari Fagerström: "On tietenkin valitettavaa, kun tällaisia muutoksia tulee kesken kauden. Keskustelin Juhan kanssa viikonlopun aikana ja totesimme, että tämä on kuitenkin paras tapa edetä ja ratkaista asia nopeasti. Haluan kiittää Juhaa hänen työstään naisten joukkueessa ja onnea muiden tehtävien hoidossa seurassa."

Seura toivottaa onnea Jounille uuteen pestiin. Haku naisten edustusjoukkueen valmennustiimin täydentämiseksi on käynnistetty, sen tuloksista tiedotetaan erikseen, kun järjestelyt niiltä osin on saatu päätökseen.

23.04.2019Kooveen B2 joukkueen avoimet harjoitukset jatkuvat!
21.04.2019Kooveen pronssinaiset kohti uutta kautta 2019-2020 !
19.04.2019 14:00Kokemusta miesten joukkueeseen tulevalle kaudelle
18.04.2019‍Naisten Salibandyliigan Pronssiottelu Koovee vs TPS pe 19.4. klo 17.00 AutoCenter Areenalla
10.04.2019 8:00Kooveen B2 joukkueen harjoitukset käynnistyvät!
09.04.2019Matti Kaipio on A-poikien uusi valmentaja
01.04.2019Kooveen B-D2-poikien TryOut päivät julkaistu
29.03.2019Valmentajahaku käynnissä, NYT!
20.03.2019Kooveen Bellat nälkäisinä pudotuspeleihin!
11.03.2019Arto Riihimäki palaa Suomeen ja Kooveeseen (katso myös haastattelu)

Siirry arkistoon »