Share |

Pisteet Poriin lauantai-illan kamppailussa

Share |
06.01.2019

Miesten joukkue kohtasi lauantaina tärkeässä ottelussa Karhut Porista. Ehjää suoritusta koko ottelun ajan ei saatu tälläkään kertaa aikaiseksi, tehottomuus maalintekotilanteissa vaivasi erityisesti toisessa ja kolmannessa erässä. Ensimmäisen erän jälkeen kotijoukkue oli vielä johtoasemassa, mutta toisessa Karhut tuli rinnalle ja ohi. Kolmatta erää mentiin pitkään yhden maalin erolla, kunnes Karhut lopussa sai tehtyä tyhjiin loppulukemat 6-8. Kotijoukkueen hyvä yritys ei riittänyt tälläkään kertaa pisteisiin ja loppu tammikuu mennään vahvasti vieraspainotteisella ohjelmalla.

Ottelun ennakoasetelmat ja –suunnitelmat lähtivät puolustuspelin kautta, mutta heti ensimmäisessä erässä kävi selväksi, että ottelun kulku tulee olemaan erilainen. Koovee pääsi alussa johtoon, jonka Karhut nopeasti kuittasi ja meni johtoon. Koovee teki erän lopulla kaksi maalia ensin Lauri Alkin laukauksella ja sitten Petteri Puustisen lähiosumalla ja näin erätauolle päästiin 3-2 –johdossa.

Johto suli kuitenkin nopeasti toisen erän alussa ja erän puoleen väliin mennessä Karhut oli päässyt jo kahden maalin karkumatkalle. Samuli Salomaan kuitti Karhujen viidennen maalin jälkeen tuli nopeasti läpiajosta ja taas oltiin maalin päässä. Karhut kuitenkin onnistui vielä kerran erän lopulla ja kun kapteeni Salomaa sai rangaistuksen toisen erän lopussa, niin kolmas erä vaikutti erittäin haastavalta.

Samppa_vs_Karhut_ET.jpg

Alivoima kolmannen erän alkuun kestettiin ja heti jäähyn loppumisen jälkeen Salomaa teki kavennusmaalin lukemiin 5-6. Reilun neljän minuutin kohdalla Karhut osui ensin ja Salomaa kavensi nopeasti tämän perään 6-7 –lukemiin ja näissä lukemissa mentiin pitkälle ottelun loppupuolelle. Koovee sai myös mahdollisuuden tasoitukseen ylivoimalla erän puolessa välissä, mutta maalintekoyritykset eivät onnistuneet.

Kun alivoima oli kestetty ja ottelua jäljellä viitisen minuuttia, yritettiin ensin tasakentällisin ja saatiinkin paine Karhut-maalille. Kun tasoitusta ei syntynyt tasakentällisin, niin Koovee otti aikalisän jälkeen maalivahti Tomi Aaltosen pois maalilta ja haki tasoitusta kuudella kenttäpelaajalla. Uhkapeli ei kuitenkaan onnistunut vaan Karhut pääsi tekemään kahdeksannen osuman tyhjään Koovee-maaliin. Tämän jälkeen kunnollista kiriä ei saatu aikaiseksi, vaan pisteet matkasivat Poriin kahden maalin erolla.

Tappion myötä Kooveen tilanne sarjataulukossa muuttui kimurantimmaksi. Kauden jäljelläolevissa peleissä joukkueen pitää löytää hukassa oleva maalijyvä, jotta pisteitä saadaan kerrytettyä. Seuraavan kerran joukkue pelaa 11.1. Espoossa Oilersia vastaan ja 18.1. samoin Espoossa Indiansin vieraana.

(Kuva: Esa Takalo)

Katso myös:

Ottelun tilastot

Kooste huippuhetkistä

Lehdistötilaisuus

Esa Takalon kuvat

12.06.2019Ilmoittautuminen Kooveen Fat Pipe salibandykerhoihin kaudelle 2019-20 alkaa ÄN-YY-TEE NYT
12.06.2019Hanki nyt kausikorttisi edulliseen hintaan
05.06.2019SunSäbä-kiertue saapuu AutoCenter Areenalle
14.05.2019Parille pelimiehelle paikka poikien C1 (2004) joukkueessa
12.05.2019Kooveen B2 joukkueen avoimet harjoitukset jatkuvat!
10.05.2019Nuorten maajoukkue-edustajia Kooveessa tulevalla kaudella
21.04.2019Kooveen pronssinaiset kohti uutta kautta 2019-2020 !
19.04.2019 14:00Kokemusta miesten joukkueeseen tulevalle kaudelle
18.04.2019‍Naisten Salibandyliigan Pronssiottelu Koovee vs TPS pe 19.4. klo 17.00 AutoCenter Areenalla
10.04.2019 8:00Kooveen B2 joukkueen harjoitukset käynnistyvät!

Siirry arkistoon »