Share |

Paikallispelissä mahdollisuus nauttia pelaamisesta ja tunnelmasta

Share |
08.02.2019

Perjantai-iltaan löytyy hyvää tekemistä, kun AutoCenter Areeanalla pelataan kauden toinen Tampereen derby alkaen klo 18.30. Paikan päältä löytyy kaikenlaista muutakin ekstraa, kuten temppurata, mutta pääpaino luonnollisesti on illan ottelussa. Siihen ei ennakkosuosikkia tarvitse erityissti hakea, mutta koska kyseessä on paikallisottelu, niin mitä tahansa voi tapahtua. Kauden ensimmäinen kohtaaminen oli pitkään tasalukemissa, mutta SC Classic väänsi kuitenkin loppujen lopuksi voiton ottelusta.

Joka kauden kohokohtia ovat ottelut paikallisvastustajien kanssa, kun puolin ja toisin joukkueissa on tuttuja pelaajia ja katsomossa normaalia enemmän tunnelmaa. Näissä asetelmissa on myös illan ottelun yllätysmomentti ja ero "normiotteluun".

Päävalmentaja Ilja Pantzar: "Ero tulee erityisesti siinä, että pelaajat tuntee toisensa normaalia paremmin. Isoa osaa vastaan on pelattu jo junnusta asti. Classicia vastaan lisälatausta antaa myös se, että päästään pelaamaan maailman parasta seurajoukkuetta vastaan."

Joukkue.jpg

Joukkueiden pistesaldon ero on radikaali ja kotijoukkueen ilonaiheet pisteiden valossa ovat olleet hyvin harvassa tällä kaudella, kun taas vieraiden kausi on mennyt erittäin vahvoissa merkeissä. Kooveella otteluissa onnistuneita jaksoja on tullut ja esitykset ovat olleet erittäinkin hyviä, mutta vastapainona maalinteko on ollut tuskaista ja niinpä vastustajien tavoittaminen takamatkalta on ollut vaikeaa.

Illan otteluun Ilja Pantzarin mukaan lähdetään melko yksinkertaisella reseptillä: "Me lähdetään nauttimaan onnistumisista kentällä eikä jäädä potemaan vastoinkäymisiä. Viisikkopuolustamisen täytyy olla tiivistä ja uhrautuvaa. Hyökkäysalueella halutaan olla rohkeita ja sitä kautta saada onnistumisia."

Kotijoukkueen asenne on siis kunnossa ja vaikka vastassa on erittäin vahva joukkue, niin tuttujen kaverien kanssa vääntäminen antaa Kooveelle mahdollisuuden tehdä illasta huomattavasti mielenkiintoisempi kuin etukäteen voisi ajatella. Kotijoukkueen kannattajien kannattaakin tulla paikalle katsomaan ja kannustamaan Kooveeta yllätykseen.

Kannattaa katsoa myös Kooveen Oskar Sillanpään ja SC Classicin Aaro Helinin ennakkohaastattelu KVTVsalibandy-kanavalta. Illalla 50 ensimmäiselle lipun ostaneelle on tarjolla myös lippu Ilveksen kotiotteluun Hakametsään, joten kannattaa olla paikalla jo hyvissä ajoin.

Nähdään klo 18.30 AutoCenter Areenalla! Tervetuloa!

12.06.2019Ilmoittautuminen Kooveen Fat Pipe salibandykerhoihin kaudelle 2019-20 alkaa ÄN-YY-TEE NYT
11.07.2019C1 joukkueen päävalmentaja on valittu
03.07.2019Hanki Pirkanmaan Divarikausikortti!
26.06.2019Kooveen naisten valmennus täydentyi kesän kynnyksellä
12.06.2019Hanki nyt kausikorttisi edulliseen hintaan
05.06.2019SunSäbä-kiertue saapuu AutoCenter Areenalle
14.05.2019Parille pelimiehelle paikka poikien C1 (2004) joukkueessa
12.05.2019Kooveen B2 joukkueen avoimet harjoitukset jatkuvat!
10.05.2019Nuorten maajoukkue-edustajia Kooveessa tulevalla kaudella
21.04.2019Kooveen pronssinaiset kohti uutta kautta 2019-2020 !

Siirry arkistoon »