Miehet kotivoittoon Karhuista tiukan taistelun jälkeen

06.11.2019

Keskiviikkoillan ottelu Karhuja vastaan oli loppuun asti tiukka ja vähämaalinen. Hyvätasoisen ja vauhdikkaan väännön jälkeen taululla olivat Kooveen 4-1 –voittolukemat. Karhut oli alussa vahvempi ja pääsi aikaiseen johtoasemaan ensimmäisen erässä. Koovee sai ottelun edetessä juonesta paremmin kiinni ja repi lopullisen eron vasta kolmannessa erässä. Antti Naskali osui kaksi kertaa ja syötti kolmannen maalin ollen näin kotijoukkueen tehokkain. Antti Kortetmaa piti joukkuetta pystyssä etenkin ensimmäisessä erässä.

Ottelun alku oli Kooveelle hankala, kun jo ensimmäisellä minuutilla Karhut saivat rangaistuslaukauksen ja ylivoiman. Antti Kortetmaa maalissa poimi rangaistuslaukauksen, mutta ei voinut ylivoimamaalille mitään. Erä jatkui Karhujen painostaessa ja hakiessa lisämaaleja. Vasta erän lopussa isäntien pallollinen peli saatiin käyntiin ja kenttätapahtumat tasoittuivat, niinpä erätauolle mentiin Karhujen niukassa mutta ansaitussa yhden maalin johdossa.

Kooveelle tarjottiin tasoitusmahdollisuutta ylivoiman muodossa toisen erän alkuun. Ylivoimalla saatiinkin rakennettua pari hyvää paikkaa, mutta viimeistely ei onnistunut. Pian rangaistuksen päättymisen jälkeen Jani Rajala löysi Antti Naskalin maalin edestä ja Naskali siirsi pallon verkkoon. Lisämaaleja ei saatu erässä aikaiseksi, vaikka molemmilla omat paikkansa olikin. Karhuille tarjottiin erän lopulla vielä ylivoimaakin, mutta Koovee-puolustus kesti ja Kortetmaa jatkoi hyvien torjuntojen tekemistä.

penkki_NJ_ETa.jpg

Kolmannen erän alkuun Koovee pääsi jopa kahden miehen ylivoimalle, mutta johtomaali antoi odottaa itseään lähes toisenkin rangaistuksen loppuun. Nytkin maalintekijä oli Naskali mutta syöttäjä tällä kertaa Peteris Trekse, jonka kovan poikittaissyötön Naskali löi takatolpalta tyhjään maaliin. Koovee pyrki tämän jälkeen hallitsemaan peliä pitämällä palloa itsellään. Tämä veikin suurimman tehon Karhujen kiristä ja kun Jani Rajala osui Naskalin reboundista reilu kolme minuuttia ennen loppua, niin Karhujen kiri jäi torsoksi.

Lopussa Karhut kuitenkin haki kavennusta ilman maalivahtia. Lopullinen niitti ottelulle tuli Jesse Ruokostenpohjan mailasta pitkällä mutta tarkalla laukauksella omalta puolustusalueelta ajassa 59.44. Näin loppulukemat kirjoitettiin 4-1 isännille.

Koovee pystyi parantamaan peliä koko ottelun ajan, mutta tälle kaudelle tyypillisesti ottelun alku oli tälläkin kertaa vaikea. Joukkue pystyi kuitenkin nostamaan pelinsä tasoa ja sai hallinnan itselleen toisen erän lopulla ja kolmannen erän alussa. Maalivahti Kortetmaa oli erittäin varma maalillaan ja piti joukkuetta pystyssä etenkin ensimmäisen ja toisen erän vaikeilla hetkillä. Marraskuussa Koovee pelaa vielä kaksi vierasottelua ja kotiluolaan palataan seuraavan kerran 7.12., kun vastaan tulee Rangers Kirkkonummelta.

Kuva: Esa Takalo

Katso myös:

Ottelun tilastot
Sarjataulukko
Maalikooste
Lehdistötilaisuus

14.11.2019Koovee panostaa FBA-toimintaan
06.11.2019Miehet kotivoittoon Karhuista tiukan taistelun jälkeen
06.11.2019Miehillä illalla vastassa nousukuntoinen Karhut Porista
01.11.2019 15:15Tauon jälkeen pelataan - Nurmon Jymy Tampereella
06.10.2019Värikäs taistelu päättyi Kooveen miesten voittoon
04.10.2019Naisilla ja miehillä tiivis viikonvaihde AutoCenter Areenalla
27.09.2019Kaksi pistettä Vantaalle, yksi Tampereelle
27.09.2019Miehet kohtaavat illalla SB Vantaan
23.09.2019Miehet kotivoittoon Pirkkalasta vaikean alun jälkeen
22.09.2019Miesten kotiavaus tänään paikallispelin merkeissä

Siirry arkistoon »